Terveydestä kiitollinen
13.2.2015
Nyt on ollut vähän hiljaiseloa blogin kanssa. Olen ollut flunssa-kierteessä ja lisäriesana sain rasitusvamman ranteeseen. Treeni ei ole siis kulkenut, kun en ole pystynyt siihen kunnolla moneen viikkoon. Tanssimassa olen käynyt ja muutamat lenkit ja treenit olen saanut kuitenkin tehtyä näinä viikkoina, eli ei tässä ihan sentään ole sängyn pohjalla oltu. Puolikuntoisena joutuu vain malttamaan mielen ja pitkään jatkuessaan sellainen tilanne rupeaa nakertamaan motivaatiota. Tänään kuitenkin ystäväni antoi ne oikeat sanat, jotka potkaisivat ylös turhautumisesta; Sitähän se treenaus aina on - ikuista taistelua treenien ja sairastelun kanssa. Ihan totta, niinhän se on. Sanonta "urheilija ei tervettä päivää näe", ei ole ihan tuulesta temmattu sekään. Treeni vaatii sen, että on terve ja aktiivisesti urheillessa jokainen flunssa, rasitusvamma, revähdys ja vatsatauti korostuu ihan erilailla kuin vähemmän urheillessa. Puolikuntoisuus verottaa paljon ja pieni vamma mikä muuten menisi arjessa ikäänkuin "siinä sivussa", aiheuttaakin pakollisia muutoksia treenisuunnitelmiin ja jopa estää ne täysin. Omaa terveyttä tulee siis seurattua ihan erilailla, kun treenit sitä vaatii. Siihen kun huomioi päälle, että paljon ja/tai kovaa urheilevalla on loukkaantumisriski huomattavan korkea eikä pieniltä vammoilta säästy heistä kukaan, niin sitähän se todellisuudessa aina on ja tulee olemaankin; ikuinen taistelu sen kanssa, että on tarpeeksi hyvässä kunnossa treeneihin.
En ollut ajatellut asiaa niin, vaan pidin itseäni vain harvinaisen huono-onnisena ja ehdin saada mieleeni ajatuksia kuten: "Turha yrittää kun jatkuvasti tulee esteitä", "Miksi juuri minulle ja miksi juuri nyt" ja "Kaikki työ valuu hukkaan". Nyt nuo ajatukset tuntuvat lähinnä koomisilta! Mikään ei ole valunut hukkaan eikä kukaan muukaan treenaa jatkuvasti sata lasissa - siihen ei yksinkertaisesti ihmisen fysiikka anna mahdollisuutta eikä se olisi edes järkevää. Treenejen monipuolisuus - josta itsekin usein puhun - sisältää nimenomaan muuttuvia ohjelmia. Se taas tarkoittaa luonnollisestikin sitä, että yksi muuttujista on treenejen määrä ja teho. Samalla intensiteetillä ei tuloksia tule kuin tietyn ajan verran. Tauot ja kevyemmät viikot ovat ihan yhtä tärkeitä kuin super-treenit ja täyden tehon treenit. Kaikkia niitä tarvitaan eikä yksin fyysisen kehityksen vuoksi, vaan myös henkisen hyvinvoinnin vuoksi. Kukaan ei jaksaisi vetää sata lasissa jatkuvasti ja ylikunto ja pahemmat vammautumiset olisivat sellaisesta lähes ainoa takuuvarma tulos.
On ihan eriasia haastaa itseään, kuin piiskata itseään jatkuvaan suorittamiseen. Sillä sitähän se on - suorittamista- jos jokainen inhimillinen tekijä on uhka onnistumiselle. Tottakai se harmittaa, kun ei pääse treenaamaan. Harmittaa olla kipeänä, harmittaa jos suunnitelmat eivät onnistukaan ja harmittaa jos joku paikka ei toimi niinkuin pitäisi. Kyse on jälleen kerran asenteesta - omasta asenteesta. Flunssakierre saa harmittaa, mutta se ei saa ohjata ajatuksia negatiivisille raiteille eikä ylipäätään päästä määräämään ajatusten suuntaa. Tavoitteet ovat mitä ovat ja matka niitä kohti on jatkuvassa muutoksessa oleva tekijä. Välillä mennään kovaa, välillä hyvinkin hiljaa - molempia tyylejä tarvitaan tavoitteiden saavuttamiseen. Joskus on oltava paikallaan, vaikka haluaisi juosta itsensä uuvuksiin. Ihan yhtälailla sitä joutuu joskus käymään aikamoisen henkisen kamppailun siitä, että saa treenikassin olalle ja itsensä salille. En vain ole katsonut asiaa siltä kantilta, vaan olen kokenut pettymystä ja turhautumista asioista, joihin en ole voinut vaikuttaa. Mites se kuuluisa Tyyneysrukous nyt menikään...
" God grant me the serenity to accept the things I cannot change,
courage to change the things I can, and wisdom to know the difference."
"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi
muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta
erottaa nämä kaksi toisistaan."
Tämä toive pätee ihan kaikilla elämän osa-alueilla, se ei vain ole aina niin helppoa toteuttaa. Huomenna on uusi päivä ja uusi tilanne. Tällähetkellä näyttää siltä, että antibiottikuurini puree ja pääsen pian takaisin rankempiin treeneihin. Tai sitten voi olla, että pysytään kevyemmissä vaihtoehdoissa. Miten päin vain - keskityn katsomaan kokonaisuutta ja nauttimaan siitä, että on ylipäätään mahdollisuus tehdä ja toteuttaa erilaisia treenejä ja suunitelmia. Hyvää oloa on lupa tuntea myös silloin, kun vuorossa on pelkkää lepoa. Siltikin, olen terveydestä kyllä kiitollinen.
