Kipua ja pahaa mieltä

22.11.2014

Nyt sattuu

Ja paljon sattuukin. Viimeyö meni pienissä pätkissä nukkuen ja olo on sen mukainen. Tällähetkellä tekisi mieli paiskoa nuo kahvakuulat parvekkeelta alas ja painua peiton alle syömään kaikkea mahdollista kiellettyä.

Kivun aiheuttaa vasen olkani. Olen kärsinyt kauan niska-hartia vaivoista ja näin aktiivisen treenauksen aloittaminen ei ole ollut helppoa, vaikka voisi ehkä luulla että siitähän ne vain aukeaa. Olen yrittänyt tehdä hartioita todella pienillä painoilla niitä "herätellen", venytellyt ne joka kerta hyvin ja ollut erittäin tarkka kaikkiin yläselkään kohdistuvien liikkeiden liikeradasta. Silti napsahti eikä kerran, vaan kaksi.

Ennen tämän super-ohjelman alkua, kävin edeltävänä viikkona pitkästä aikaa salilla. Rintaan kohdistuvat nostot (esim.penkiltä nosto, pystypunnerrus käsipainoilla)ovat olleet aina heikko kohtani. Se johtuu paitsi voiman puutteesta, myös pitkälti väärästä liikeradasta. Vuosien salilla käynnin jälkeen en vieläkään oikein tiedä mikä kyseisessä liikeradassa menee kohdallani pieleen. Lähes poikkeuksetta rasitus kohdistuu liian helposti hartioihin ja/tai käsiin ja useimmiten nopean vihlaisevan kivun muodossa. Niin kävi nytkin, kun tein pystypunnerrusta käsipainoilla. Vasen hartiani alkoi vihlomaan ja kipu paheni vain seuraavalla viikolla. En sinänsä huolestunut asiasta, koska se oli niin tuttua.

Kuitenkin viimeviikon salitreenin aikana tapahtui taas. Olin lopettamassa sumokyykyn ja palauttamassa painoa telineeseen, kun yhtäkkiä iski sellainen kipu vasempaan hartia-lapa alueeseen, että tuntui kuin olisi saanut puukon syvälle selkäänsä. Repivä, raastava kipu ja sitten outo muljahteleva tunne, mikä tuntui kuin jotain olisi auennut, eikä niinkään mennyt rikki. Kipu ja ihan uusi avautuva tunne sekoittuivat ihmeelliseksi hyväksi tunteeksi keskenään. Hartian liikkuvuus on ollut siitä asti parempi, mutta kipu voimistuu ja laajenee joka treenin jälkeen hetkellisesti ja sitten vaimenee, muttei poistu ihan kokonaan. Eilinen treeni aiheutti tämän nimenomaisen tuskan, missä nyt vaikerran. Kipu on paljon kovempi kuin ennen. Tuntuu ettei mikään auta - Buranat, Kylmägeelit, Hevosvoiteet..ihan yhtä tyhjän kanssa. Kuvitteellinen tikari on pystyssä kokoajan vasemman lavan ja hartiani välissä.

Kipu vielä menisi, kun sille kuitenkin on aina myös loppunsa, mutta nyt se sotkee kaiken tärkeän, mitä olin suunnitellut. Tämän piti olla urheilua, reippailua ja hyvää mieltä täynnä oleva aktiivinen viikonloppu, mutta jo pelkkä paidan pukeminen tapahtuu hammasta purren. Olin jättänyt viikon neljästä lihaskuntotreenistä kolme viikonlopulle,eli tänään ja huomenna piti vielä mennä salille. Asiaa ei yhtään auta se,että ulkona on aivan ihana ilma; Ihan pikku pakkanen ja kaunista uutta lunta. Kuinka paljon haluaisinkaan lähteä ulos tyttäreni kanssa reippalle lenkille ja päästä nauttimaan tuosta harvinaisesta, kauniista lumesta! Se nyt on kuitenkin ihan turha luulo ainakaan tänään, eikä varmasti huomennakaan. Kipu pitää minut väkisinkin sisällä.

Omistan suht korkean kipukynnyksen ja kynnys valittaa kivusta on vielä korkeampi. Saatan mainita että johonkin sattuu, mutta siihen se usein jää. Olen enemmän sellainen "puren hiljaa hammasta" luonne, joten silloin kun näin paljon asiasta avaudun, niin kipu on kova. Se on niin kova, että tiedän etten saa rasittaa itseäni nyt millään mikä kohdistuisi vähääkään yläselkään/hartiaan. Nytkin vasen käteni on tuettu hyvin tyynyillä, kun tässä teille näppäilen.

Harmittaa, turhauttaa, suututtaa. Eikä vähiten siksi, että tiedän jo nyt että vaiva on pitkä-aikainen. Missään nimessä se ei saa minua luovuttamaan, ei todellakaan, mutta tulee hankaloittamaan monessa treenissä. Kipua on varmasti edessä vielä paljon, ikäänkuin sitä ei tulisi muutenkin treenien jälkeisen lihaskivun muodossa.

Tässä tulee esille luonteenpiirrettäni, josta yritän opetella pois, muttei se vielä ihan joka kerralla onnistu: Yksi pieleen mennyt suunnitelma ei saisi pilata fiilistä - En saisi vaatia itseltäni jotain, mikä on mahdotonta! Jos ja kun asiaan en nyt pysty vaikuttamaan, niin auttaako tilannetta se, että murjotan ja märehdin sen vuoksi? Onko päiväni silloin parempi? Vai voisinko ehkä nähdä asiat, joita pystyn tekemään; Olemaan ihan rauhassa kotona. Oikein luvalla saisi vain levätä ja vaikka hemmotella itseäni jotenkin. Olisiko päiväni silloin parempi? Olisi. Ja hartiani toipuisi pikemmin. Treenejä on monta takana ja monta vielä edessä, vaikka lepäisinkin nyt. Viikonlopun lepo ei tee minusta laiskaa eikä tuhoa tavoitteitani. Ruokavalio pysyy kuitenkin ja asiat etenevät sitä myöten varmuudella kokoajan - vaikka lepäisin viikonlopun.

Äkkiä kirves pois kaivosta ja hymyä taas huulille! Illalla pääsee saunaan ja lumen tuomasta valoisuudesta nauttii kyllä ikkunoidenkin kautta - Silmät kun sentään toimii..;) Jos joku muu rummuttaa itseään tänään samallalailla, niin lopeta sinäkin. Anna asioiden olla niinkuin ne on. Kaikki ei ehkä mennyt suunnitelmien mukaan, mutta se on vain pisara meressä. Aina on olemassa vaihtoehto sille mahdottomaksi tulleelle suunnitelmalle. Useimmiten vielä monta vaihtoehtoa. Meidän omissa käsissä on kuitenkin se tärkein avain- Valitsenko positiivisen vai negatiivisen suhtautumisen niihin uusiin vaihtoehtoihin. Minä vaihdan äkkiä negatiivisen pois, koska tänään on kuitenkin ihan mukava lauantai!