VIIKKO no.5

              8.12.2014

Otsikko kertoo missä nyt mennään. Olo on tyytyväinen, koska menneet viikot ovat olleet niin vaativia, mutta olen painanut ne läpi. Joka päivä tulee uutta vastaan, mutta moni asia myös helpottuu. Uudet kujeet löytävät paikkansa elämässäni ja alkavat sujumaan ihan erilailla, kuin alku viikkoina. Lenkille lähtö ei ole enää kynnys, jota mietin ja pyöritän mielessäni tunteja, vaan yksinkertaisesti vain lähden. Treenit ovat tärkeä osa arkea ja niiden sijoittelu kuuluu viikkosuunnutelmiin jo automaattisesti ja ruokailut sujuvat ilman suurempia ihmettelyjä tai pohtimisia.

Edelleen kyllä kaikissa näissä osa-alueissa on vähän petraamisen varaa - Tulee hetkiä, kun huomaan että ruoka-ajat ovat myöhässä tai etten ole valmistanut jotain mitä tarvitsisin myöhässä olevaan ateriaani. On myös päiviä, kun treenit ovat jääneet tosi myöhään tai kokonaan pois siltä päivältä. Jouston varaa pitää tietenkin olla, mutta myönnettävä on, että näihin viikkoihin on mahtunut päiviä, kun treeni ei yksinkertaisesti ole maistunut ja olen jättänyt sen väliin tyypillisellä "no ihan kohta..vai pitäisikö vasta huomenna..ei tässä varmaan kannata enää lähteä.." pyörittelyllä. Pikkuveljeni, joka on myös kova harrastamaan salia, juoksemista ym. antoi mielestäni yhden parhaista vinkeistä mitä olen saanut; Kun on treenipäivä, silloin ei edes aloiteta miettimään "menisinkö vai en..", vaan ne päivät ovat treenipäiviä ja piste.Eli huvitti tai ei, niin kun on suunnitellut menevänsä salille, niin sinne yksinkertaisesti silloin vain mennään, ilman mitään pyörittelyjä asian tiimoilta. Juuri näin se pitäisi olla, eli olen täysin samaa mieltä ja tuo lause on potkinut minut monta kertaa salille. Olen katkaissut sen ajatuspyörityksen, mikä on yrittänyt lähteä joinakin treenipäivinä.

Suunnitelmallisuus kaipaa edelleen vähän hiomista, siitähän noissa on kyse. Pääpiirteittäin kuitenkin olen ollut erittäin tarkkana ja noudattanut ohjelmaa kurinalaisesti. On hienoa huomata, että kyllä sitä selkärankaa löytyy jos itse niin päättää. Onhan näin suuri muutos ja lukuisten ohjeiden pilkuntarkka noudattaminen henkisesti kova testi. Pelkästä hyvästä fiiliksestä ei pysty ammentamaan sitä selkärankaa mitä tälläinen vaatii. Hyvillä mielin voinkin sanoa, että olen jo tässä vaiheessa ylpeä sekä omastani, että muiden onnistuneista suorituksista.

Itsensä kehuminen ei ole helppoa. Kiitosten ja kehujen vastaanottaminen ei sekään ole kaikille helppoa. Itsekin olen yleensä ollut lähinnä kiusaantunut, jos joku kehuu tai kiittää, vaikka tottakai se tuntuu aina hyvältä, sitä ei voi kieltää. Näiden viikkojen aikana on tapahtunut paljon myös henkisesti ja yksi hieno asia minkä tässä hiljattain huomasin oli, että pystyn iloitsemaan ja olemaan kiitollinen myös itselleni. Pystyn sanomaan, että olen suoriutunut hienosti ja että olen ylpeä siitä - terveellä tavalla. Tervettä ei ole se, jos ei koskaan kykene iloitsemaan saavutuksistaan tai omasta itsestään. Haluan pitää kehostani huolta ja antaa sille mahdollisimman hyvät oltavat. Haluan tehdä jotain sen eteen, että saisin niskani ja hartiani kuntoon ja muutkin lukot kropastani pois. On ollut aika, kun en uhrannut yhtäkään ajatusta omaan kehooni ja kuntooni, ja se on nyt ohi. Olen palaamassa entiseen, mutta silti aivan uutena ja fiilis siitä on todella palkitseva!

Onhan noita hajotuksen hetkiä tullut vastaan. Viime viikolta voi lukea hetkestä, kun olisin halunnut heittää hanskat tiskiin. Todellakin. Pääasia kuitenkin on, että en sitä kuitenkaan tehnyt. Kukaan muu ei olisi voinut päättää puolestani suuntaan eikä toiseen, vaan valinta oli taas täysin omalla vastuullani. Kuinka houkuttikaan sanoa ei koko tälle projektille. Järki voitti kuitenkin ja olen alusta asti asennoitunut tähän siten, että loppuun asti mennään ilman mitään muttia. En yksinkertaisesti halua enää takaisin sohvaperunaksi rypemään tyytymättömyydessä enkä halua kuvitella olevani selkärangaton. Tämä on kilpailu itseni kanssa ja olen ajatuksissani voittanut sen jo! Se ajatus on kantanut nämä haastavat viikot ja rykäissyt läpi hajotus-hetkien.

Epäonnistumisia tulee kaikille elämässä - toisille enemmän, toisille vähemmän, mutta itse epäonnistuminen ei ole meitä tuhoava. Tuhoa tuottaa se, jos ei nouse ylös. Itse olen viime vuosina kaatunut monta kertaa. Olen päässyt ylös vain kaatuakseni uudestaan ja olen tullut tönäistyksi ja kampatuksi ulkoapäin lukemattomia kertoja. Jokaikinen kerta, olen sieltä noussut. Ehkä kuraisena ja kipeänä, mutta noussut silti. Joka ikinen kerta.

Nyt olen tässä ja voin sanoa, että tätä naista ei enää pysty tönimään tai kamppaamaan tosta vaan. Ihmiset, jotka näen nyt seisovan vierelläni, ovat aitoja ystäviäni ja läheisiäni ja arvostan heitä todella paljon. En myöskään ole kurainen enkä kipeä, vaan olen sisäisesti ja ulkoisesti vahvempi kuin koskaan. Olen elävä esimerkki siitä, että luovuttaa ei saa vaikka mitä tapahtuisi ja allekirjoitan täysin yhden lempi lainauksistani;

" Moni voittaja on häviäjä, joka päätti yrittää vielä kerran."

Olen pyrkinyt pitämään nämä viikko-päivitykset hyvin käytännön läheisinä ja "AJATUKSIA"- otsakkeen alla enemmän omia pohdintoja. Tästä viidennen viikon alusta tuli kuitenkin nyt tämän näköinen, eli lähes "AJATUKSIA"- puolelle kuuluva. Kirjoitus  jää nyt kuitenkin tämän otsikon alle, koska sisältö kertoo ja kuvaa hyvin sitä, että nämä aiheet ovat nousseet tässä vaiheessa voimakkaasti pintaan ja ovat siten sidottuina käytännön asioihin. Tälläinen projekti on suuri muutos, ja vaikuttaa todella usealle saralle elämässä, kuten on huomattavissa.

Sen verran viime päivistä tuota toiminnallista puolta, että eilinen meni täydellä apinan raivolla(hajotus-päivän jälkeen), kuten olin uhonnutkin. Tein lenkin heti aamusta kukon pieremän aikaan, kun tyttäreni vielä tuhisi unta huoneessaan. Hän päätti kääntää kylkeä mielummin kuin lähteä mukaani. Treenin painoin tunnollisesti niillä pitkillä toistoilla joita olin manannut. Tämän viikon aloitin taas lenkillä, tosin se jäi nyt iltapäivään aikataulun vuoksi. Olen ottanut kävelysauvat nykyään mukaani aina jos lenkkeilen yksin. Tyttäreni ei suostu tulemaan seuraksi jos otan sauvat....huvittavaa! :D Niillä saa kuitenkin sykkeen ylös ihan erilailla ja liikkuvuutta ylävartaloon. Niistä tulee vielä oma postauksensa myöhemmin. Nyt on treenin aika, eli siirryn sen pariin. Näillä mennään eteenpäin - eli kovilla panoksilla!

                                    Upea Jutta G. & Fitfarmin porukkaa Turussa 5.12.2014.

                                    Tämän naisen (+ Bull +co ) ohjauksessa ei voi kuin onnistua!

                                     FITFARM antaa eväät, tavoitteeseen kuin tavoitteeseen.

                                        Pelkkä peili ei riitä mittaamaan tämän projektin tuloksia.                   

                                             Olo on huomattavasti kevyempi  - sisältä ja ulkoa!